Ilmoittauduin ihan ex tempore kivan tarjouksen eteen tullessa Aurajoen Yöjuoksuun. 10 km on minulle oikeastaan ihan pelkkää huvia ja sellaisena sen haluan pitääkin. Tai no oikeastaan haluan pitää kaiken juoksun huvina 😀 Nyt vain iski pieni flunssanpoikanen juuri ennen… Halusin kuitenkin kokea tunnelman, vaikka päivän räntäsade ja kurkkukipu eivät nyt suorastaan tunnelmaa nostaneet. Iltaa kohden sää onneksi selkeni vaikkakin kylmä oli. Ja olipa upeat maisemat näin pimeän tulleen. Ihana Turku!
Itselleni tämä oli oikeastaan ihan ”kotikisa”, matkaa lähtöpaikalle Forum Marinumiin on reilu kilsa kotoa. Paikalle päästyäni mieliala alkoikin jo nousta, tuttuja TuUL Maratonkoulusta oli reilusti paikalla, ja samoin paljon muita kavereita.
Olin houkutellut seurakseni ystäväni, joka on vielä toipilaana. Lähdimme matkaan kuitenkin yhdessä ja ekan kierroksen juoksimme yhdessä. En antanut itselleni lupaa katsoa yhtään tahtia, kuuntelin vain omaa fiilistä ja pidin sykkeen järkevissä rajoissa. Alku siis hyvin rauhallinen, siitä sitten kilometri kilometriltä nopeammin.
Ennätystä ei tullut, enkä sitä lähtenyt hakemaankaan, mutta mukavaa oli! Hyvin järjestetty kisa.
Ensi vuonna uusiksi 😀
P.S. Postaamisessa kesti, kun odottelin virallisia kuvia… Eivät olleet vielä tulleet, joten lisäillään mahdollisesti niitä tähän myöhemmin.
Jätä kommentti